chef1-700x1000

Meistä

LYHYT ESITYS

Kaikki alkoi Lohjalta, kun Laurinkatu 53:een avattiin 1993 ensimmäinen Ismet ravintola. Lohjalla Ismet oli aikoinaan kaupungin toinen pizzeria ravintola. Nykyään Laurinkadun Ismet toimii osoitteessa Laurinkatu 55.

Tuon jälkeen uusia Ismet ravintoloita on avattu siten, että kuudes Ismet ravintola avattiin Nurmijärvelle maaliskuussa 2017. Ismet ravintolat ovat keittiöltään välimerellisiä, mutta ruokalistalla on vaikutteita myös sekä Pohjois-että Etelä-Amerikasta. Ismet ravintolat pyrkivät annoksissaan saavuttamaan hyvän ruoan mauan edulliseen hintaan. Esimerkiksi kaikki burgerimme on tehty black angus-häränlihasta ja pizzamme on saatavilla myös gluteenittomana. Myös käyttämämme kebabliha on 100% suomalaista lihaa.

Vuoden 2017 alusta lähtien Ismet on franchising-ketju eli ravintolayrittäjät voivat ostaa brändin käyttöönsä.

Carneval_Lohjan_paahtimo_logo-300x300-2

Nauti!

RUOASTAMME

Galleria

ISMET PERTTILÄ

Mitä mieltä

OLITTE
chef1-700x1000

The word from

THE FOUNDER

Ravintola Ismet Perttilässä on omassa kiinteistössään toimiva monipuolinen perheravintola, jolla on A-oikeudet. Ravintola tarjoaa arkena lounasta buffet pöydistä sisältäen salaattibuffet, pizzabuffet , kebab ja lounaspöydän.
Lounaan lisäksi ruoka-annoksia on päivästä iltaan myös ruokalistalta. Annokset myös mukaan (huom. ei kuljetuspalvelua)
Ravintola Ismetissa on myös hyvä ja erilainen viinivalikoima valkoisia ja punaisia viinejä.
Samassa tilassa toimii myös Lohjan kahvipaahtimo Cafe Barista, josta on saatavilla erikoiskahveja sekä ravintolassa juotavaksi että kotiin vietäväksi erikokoisissa pusseissa. Oman paahtimon kahvit ovat tarjolla myös lounasaikaan ja kuuluu lounaan hintaan. Yleensä tarjolla kahta eri paahtoasteikkoa.
Ravintolassa on myös silloin tällöin ruokaan liittyviä erikoisiltoja kuten välimeren ilta tai amerikkalainen ilta. Napatanssijakaan ei ole mahdoton näky näissä teemailloissa.
Ravintola ulko-osastoa on terassi, joka kiertää melkein ympäri ravintolan. Kesällä 2014 avataan myös uusi grilli/barbeque osasto ja ruokalista uudistetaan osittain. Ruokalistalta löydät niin pizzat, pastat, kebabit kuin pihvit, leikkeet ja turkkilaiset erikoisuudet – kannattaa testata.
Keittiö suljetaan puoli tuntia ennen sulkemisaikaa, annathan tilauksesi ajoissa!

Ismet Kuzu

Founder
Signature_Ismet_Kuzu

Sauvonrinne 15

08500 Perttilä

Kesä

Ma-Pe: 10.30 – 21:00
La-Su: 11.00 – 21.00

Talvi

Ma-To: 10.30 – 20:30
Pe: 10.30 – 21.00
La: 11.00 – 21.00
Su: 12.00 – 20.30

Puh. 019 – 312 725

Email: [email protected]

© 2024 Ismet Perttilä. All Rights Reserved.